Sulkeudumme väliaikaisesti 4.5. alkaen

Päivälehden museo uudistuu vuoden 2023 aikana! Nykyiseen, vuonna 2015 avattuun näyttelyymme ehtii tutustua vielä 3.5. asti, jonka jälkeen museo sulkeutuu yleisöltä. Laajassa remontissa päivitämme sekä näyttelytilat että näyttelyiden sisällön.

Ennen nykyisen näyttelyn sulkeutumista tarjoamme huhtikuun aikana avoimia yleisöopastuksia, joissa museon henkilökunta esittelee poistuvan näyttelyn suosikkisisältöjä ja kertoo näyttelytyöstä.

Uudistettu museo avautuu marraskuussa 2023: tilojen lisäksi myös nimemme muuttuu. Päivälehden arkisto ja museo tulevat jatkossa toimimaan yhteisellä nimellä. Jäähyväiset vanhalle ja kohti uutta!

Päivälehden museon ja arkiston nimiuudistus

Päivälehden museon ja arkiston nimikilpailu päättyi 6.2. Suurkiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille! Käytämme kilpailun kautta saatua tietoa apuna uuden nimen valinnassa.

Marraskuussa 2023 Ludviginkadulla, Helsingin keskustassa, avautuu uudenlainen median, uutisten, lukutaidon ja sananvapauden museo. Nykyiset Päivälehden museo ja arkisto päivittyvät niin perusteellisesti, että myös organisaatioiden nimi muuttuu.

Mikä kaikki tulee muuttumaan? Tilat, tarinat, tunnelmat. Herätämme henkiin legendaarisen sanomalehtikatu Luddan, aikansa eloisan ja meluisan suomalaisen uutistyön sydämen.

Uudenlainen museo on muuttuvan median tulkki ja tallentaja, joka esittelee uutishistoriaa ja tuoreinta tietoa median ilmiöistä ja kutsuu ihmiset mukaan. Uusi nimi yhdistää museon ja arkiston.