ROUTANAISIA – vastarintaa ja valistusta 1899–1906
17.11.2022 – 19.2.2023
”Monet, jotka nyt jälkeenpäin ovat saaneet kuulla, että on ollut olemassa naiskagaali – – ovat ihmetelleet, etteivät he olleet siitä aikanaan mitään tienneet.
Siis, kuten näkyy, naisetkin voivat vaieta.”
– Elin Malin
Autonomia uhattuna
Venäjä, jonka autonominen suuriruhtinaskunta Suomi oli, hallintoa ja lainsäädäntöä alettiin 1800-luvun lopussa yhdenmukaistaa. Etenkin valtakunnan reuna-alueet saivat kokea toimien ankaruuden. Suurta tyrmistystä Suomessa herättivät etenkin helmikuun manifestin 1899 nojalla annettu uusi asevelvollisuuslaki, kotimaisten postimerkkien lakkauttaminen ja kielimanifesti, joka määräsi hallinnon kieleksi venäjän. Aikakautta on kutsuttu ”sortovuosiksi” tai ”routakaudeksi”.
Suhtautuminen venäläistämistoimiin jakoi suomalaisen sivistyneistön. Osa kannatti vaatimuksiin mukautumista, jotta kansaan ei kohdistuisi vielä järeämpiä toimia, osa ryhtyi passiiviseen vastarintaan.
Uuden asevelvollisuuslain mukaan järjestettiin keväällä 1902 järjestettiin ensimmäiset kutsunnat. Niitä vastustavat kutsuntalakot keräsivät suuria kansanjoukkoja kaduille. Senaatintorilla 18.4.1902 tilanne kärjistyi mellakaksi, kun kasakat rynnistivät mieltään osoittavan väkijoukon sekaan hevosineen ja piiskoineen.
Kuva: Emil Rundman/ Helsingin kaupunginmuseo
Aleksanteri II muistettiin Suomessa ”hyvänä keisarina”, olihan hän vahvistanut Suomen autonomista asemaa. Sortovuosina patsaan kukittaminen oli yksi keino osoittaa mieltä venäläistämistoimia vastaan.
Naiskagaali syntyy
Naiskagaali-nimellä tunnettu salaseura perustettiin keväällä 1902, kun joukko Venäjän yhtenäistämistoimia vastustaneita naisia turhautui rooliinsa miesten johtamassa vastarintatyössä. He halusivat ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Naiset osallistuivat kiellettyjen painotuotteiden salakuljetukseen ja organisoivat jakeluverkostoja. Toimintaan kuului myös rahankeruu, sillä varoja tarvittiin maanalaisten lehtien painamiseen ja erotettujen virkamiesten tukemiseen.
Naiskagaalin jäsenistöstä ei ole säilynyt kattavia tietoja – niin salassa toiminta oli pidettävä. Kymmenien naisten joukossa oli paljon opettajia, työkseen kirjoittavia ja ylipäänsä yhteiskunnallisesti aktiivisia henkilöitä.
Nimi Kagaali tulee tuli hepreankielisestä yhteenliittymää tarkoittavasta sanasta kahal, jolla venäläiset pilkkasivat vastarintatoimintaa.
Kotietsintöjä ja karkotuksia
Huippusalainen kagaalityö oli uutta, jännittävää, miltei huumaavaa. Santarmien ja tullimiesten jymäyttäminen tuotti suurta tyydytystä, ja urkkijoita saattoi hämätä salakielisin keskusteluin. Salaisissa kokouksissa pidettiin varmuuden vuoksi mukana käsitöitä, sillä jos santarmi sattuisi paikalle, olisi naisjoukko näyttänyt vain harmittomalta ompeluseuralta.
”Minä tuskin voin kuvitella taivaan autuuttakaan ilman kagaalia!”, kirjoitti seuran perustajajäsen Tekla Hultin päiväkirjassaan 10.12.1905. Onnistuneilla operaatioilla oli kuitenkin myös ankara kääntöpuolensa: kotietsinnät loukkasivat yksityisyyttä ja maastakarkotus oli todellinen uhka.
Kenen vuoro olisi seuraavaksi?
Keskinäisessä viestinnässään naiset turvautuivat mm. salakirjoitukseen.
Ylinnä olevassa näyttelyn tunnuskuvassa ovat seuraavat henkilöt: Tekla Hultin, Elin Malin, Dagmar Neovius, Helmi Krohn, Alli Nissinen, Ellinor Ivalo, Cely Mechelin ja Maissi Erkko. Kuvan lähteet: Päivälehden arkisto, Suomalainen Naisliitto, Marttaperinne.fi, Museovirasto sekä Helsingin kaupunginmuseo
Tervetuloa museoon!
Päivälehden museo
Ludviginkatu 2-4, Helsinki
p. 020 720 9810
museo@hssaatio.fi
Avoinna ma–su klo 11–17 ja sopimuksen mukaan.
Vapaa pääsy
