Näyttely on päättynyt!
Bremer – Kuvia kaukaa
25.9.–20.10.2019
“Olen ottanut tämän ammatin vakavasti. En ole koskaan järjestänyt mitään,
ja olen erittäin kriittinen sen suhteen, mikä on totta.”
CAJ BREMER — KUVIA KAUKAA
25.9.–20.10.2019
Mongolia, Huippuvuoret, Somalia, Kiina, Rhodesia ja Japani. Valokuvaaja Caj Bremer taltioi jo vuosikymmeniä sitten elämää maissa, joissa harva suomalainen on vieläkään käynyt.
Näyttelyssä on esillä alkuperäisvedoksina Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla 1970- ja 1980-luvulla julkaistuja valokuvia. Kuvat ovat satoa kuudelta reportaasimatkalta, jotka Bremer teki toimittajan työparina kauas kotimaan rajojen ulkopuolelle. Kuvia taustoittavat Bremerin omasanaiset tarinoinnit juttukeikoilta.
Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla tavoiteltiin aikakauslehtimäistä ilmaisua. Kuvien käytöllä oli alusta lähtien tärkeä osansa ja reportaasikuville annettiinkin runsaasti tilaa. Matkoista julkaistut jutut olivat tavallisesti moniosaisia ja ne ilmestyivät useana peräkkäisenä sunnuntaina, joskus myös keskellä viikkoa.
Näyttelyn oheisohjelmaa:
Taiteilijatapaaminen 6.10. klo 12: Caj Bremer kertoo työstään ja kuvistaan.


CAJ BREMER
VALOKUVAAJA, KUVAJOURNALISTI
Caj Bremer (s. 1929) on yksi suomalaisen kuvajournalismin merkittävimpiä edustajia, tinkimätön ammattilainen. Pitkän uransa aikana hän ehti työskennellä useissa lehdissä, pisimpään Helsingin Sanomissa. Bremerin valokuvista välittyy lempeä huumori ja kiinnostus ihmistä kohtaan.
”Mieliaiheeni on ollut ihminen omassa ympäristössään, olkoon sitten linnassa tai pirtissä.”
1952–54 Hufvudstadsbladet
1954–57 Lehtikuva Oy
1957–69 Viikkosanomat
1970–78 Helsingin Sanomat
1978–83 taiteilijaprofessori
1984–94 Helsingin Sanomat
Toimi työnsä ohella 1973–76 Valokuva-lehden päätoimittajana
2009 akateemikon arvo
Sitaatit kirjasta Caj Bremer – Mies katolla. Kristiina Markkanen, Docendo 2019.
LINKKEJÄ
100 Finnish photographers, Caj Bremer
Avaa sivu »
Wikipedia, Caj Bremer
Avaa sivu »
Tervetuloa museoon!
Päivälehden museo
Ludviginkatu 2-4, Helsinki
p. 020 720 9810
museo@hssaatio.fi
Avoinna ma – su klo 11 – 17 ja sopimuksen mukaan.
Vapaa pääsy