ANSU – Antero Hallan oivaltavat viivat
15.1.–16.2.2020
”Piirros on hyvä vain silloin, kun se toimii kuvana, kun sitä ei voi sanoin selittää.”
ANSU – Antero Hallan oivaltavat viivat
15.1.–16.2.2020
Oivaltavat viiva-näyttely muistelee ahaa-elämyksiä tuottanutta pilapiirtäjää.
Antero Halla, oululaislähtöinen pilapiirtäjä, nousi julkisuuteen 1964 Tekniikan Maailma -lehden kolmiruutuisella sanattomalla sarjakuvalla Lennu. Kuvien määrä väheni pian yhteen, ja suuren yleisön tietoisuuteen Ansu nousi, kun hänen piirroksiaan alettiin julkaista Helsingin Sanomissa 1977. Muita Ansun julkaisufoorumeita vuosien saatossa olivat mm. Suomen Luonto, Lääkärilehti, Journalisti sekä Kauppa ja Koti. Uransa loppuvaiheessa Ansu palasi sarjakuvaan tekemällä Ilta-Sanomiin Kuukauden kotimaisen sarjakuvan kesäkuussa 1989.
Ansun pelkistetyissä, kuva-arvoitusta muistuttavissa piirroksissa toistuvat usein liikenteeseen ja kaupunkimiljööseen liittyvät aiheet. Ominaista taiteilijalle oli ympäröivästä miljööstä havainnoitujen muotojen varioiminen. Politiikkaan tai muihin päivänpolttamiin aihepiireihin piirroksissa ei juurikaan puututa, minkä vuoksi ne ovat ajattomia ja puhuttelevat myös tämän päivän katsojaa. Ansu itse määritteli pilapiirroksensa kuva-aforismeiksi ja sarjakuvansa kuvanovelleiksi.
Näyttelyssä on esillä kuvitusoriginaaleja sekä Ansun suunnittelemia taide-esineitä.



Antero Halla
KUVITTAJA, PILAPIIRTÄJÄ
Opinnot:
Taideteollinen oppilaitos 1958–1962
Opintomatkat Ranskaan 1971 ja 1977, opintomatka Espanjaan 1974
Piirrokset suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin vuodesta 1964:
Tekniikan Maailma, Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti, Suomen Luonto, Lääkärilehti, Journalisti, Kauppa ja Koti, Form Function Finland, Ilta-Sanomat
Näyttelyt ulkomailla:
Belgia, Knokke-Heist 1975, 1977, 1979, 1982
Brasilia, Sao Paulo 1976
Italia, Ancona 1981
Japani, Tokio 1980
Saksa, Länsi-Berliini 1974, 1977, 1980
Viro, Tallinna 1980
Ranska, Pariisi 1996
Näyttelyt Suomessa:
Helsinki 1971, 1978, 1981, 1986, 1988, 1993, 1994, 1996
Pohja, Fiskars 1985
Kuusamo 1989
Hanko 1994
Kirjat:
Go-Go 1979
Paperinaama 1983
Ajatusviivoja 1987
Ej-Kaj Plumps – Hyppyjä Helsinkiin 1989
Animaatioelokuva:
Pyhä lehmä! 1980
Palkinnot:
Go-Go, Ansu Cartoons, The Cartoonbook of the Year 1980, Belgia
The Second Yomiuri Shimbun International Cartoon Contest, Japani 1980
IV Mostra Internazionale del Disegno Umoristico Sportivo di Ancona, Italia 1981
Paperinaama, Vuoden kaunein kirja 1983, Suomi
Tervetuloa museoon!
Päivälehden museo
Ludviginkatu 2-4, Helsinki
p. 020 720 9810
museo@hssaatio.fi
Avoinna ma – su klo 11 – 17 ja sopimuksen mukaan.
Vapaa pääsy