Aitiopaikalla – Lehtikuva 70 vuotta

5.11.2021–6.2.2022

AITIOPAIKALLA – LEHTIKUVA 70 VUOTTA

5.11.2021–6.2.2022

Lehtikuvan juhlanäyttely kertoo kuvatoimiston 70-vuotisesta taipaleesta. Kantavina teemoina ovat muutos ja arki, niin kuvajournalismissa kuin yhteiskunnassakin. Lehtikuvan olemassaolon aikana valokuvaus on kulkenut hitaasta analogisesta filmikuvauksesta nopeaan digikuvaukseen. Samalla suomalainen yhteiskunta on avautunut, eurooppalaistunut ja monimuotoistunut.

Näyttely on koostettu yhteistyössä Mäkelänrinteen lukion ja Helsingin medialukion oppilaiden kanssa. Mäkelänrinteen lukiossa pohdittiin yhteiskunnan muutosta ja medialukiossa suomalaista arkea ja sen muutosta

Lehtikuva Oy:n Patricia Seppälä ja hiihtäjä Juha Mieto tarkastelevat kuvia Falunin MM-kisoissa 1974.

LEHTIKUVA OY

Lehtikuva perustettiin 1951 Helsingin Olympiakisojen aattona hoitamaan kansainvälistä kuvaliikennettä ja takaamaan kuvien saanti Helsingin sanomille, Ilta-Sanomille ja Sanoma Osakeyhtiön muille julkaisuille. Kisojen arveltiin avaavan Lehtikuvalle hyvän tien myös kansainvälisille kuvamarkkinoille.

Alkuvaiheessa Lehtikuvalla oli vain muutama työntekijä eikä lainkaan toimitiloja. Vähitellen toiminta kasvoi ja kehittyi, ja samalla asiakaskuntakin laajeni. Vuosikymmenien saatossa Lehtikuvasta kehittyi pohjoismaisessa mittakaavassa suuri kuvatoimisto, jolla oli omat kuvaajat, kuvatoimitus, valokuvalaboratoriot, arkisto ja myyntiosasto.

Vuonna 2010 Suomen Tietotoimisto osti Lehtikuvan Sanomalta. Teksti- ja kuvatuotannon muutto saman katon alle synnytti Suomen mediakentälle kokonaisvaltaisemman uutispalvelun. Myöhemmin Lehtikuva sulautettiin STT:n osaksi, ja nykyisin se toimii uutistoimiston kuvabrändinä.

PATRICIA SEPPÄLÄ
Keskeinen henkilö Lehtikuvan kehityksessä oli Patricia Seppälä, Helsingin Sanomien päätoimittajana ja Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajana tunnetun Eljas Erkon tytär. Seppälä astui Lehtikuvan palvelukseen ensimmäistä kertaa jo vuonna 1952 ja ehti monivaiheisen työuransa aikansa olla Lehtikuvan toimitusjohtaja sekä yhtiön hallituksen jäsen ja puheenjohtaja.

HAASTATTELUT

”Tilanne kaupungissa oli sanoin kuvaamaton.”
Lehtikuvaaja Martti Kainulainen oli Berliinissä silloin, kun muurin murtaminen alkoi.

Lisää Lehtikuvan kuvaajien, kuvatoimittajien ja laboranttien haastatteluja on katsottavissa YouTube-soittolistalla. Videot ovat esillä myös näyttelytilassa.

Markku Ulander kertoo, miten tekniset mullistukset ovat muuttaneet lehtikuvaajan työtä 35 vuoden aikana.

Tervetuloa museoon!

Päivälehden museo

Ludviginkatu 2-4, Helsinki
p. 020 720 9810
museo@hssaatio.fi

Avoinna ma – su klo 11 – 17 ja sopimuksen mukaan.
Vapaa pääsy