Opiskelijat kirjapainotaidon juurilla
Aalto yliopiston visuaalisen kommunikaation suunnittelijoiden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat kävivät tutustumassa kirjapainotaidon juuriin Painokellarissa. Kierroksen jälkeen he saivat kokeilla latomista ja vanhoilla puukirjakkeilla ja ladelman vedostamista. Tässä muutamia esimerkkejä valmistuneista töistä: Yllä työryhmän ladelma, jonka laati työryhmä Juuli Joutsen, Hilkka Hissa ja Julia Jusslin. Puukirjakkeista koostuneeseen ladelmaan otettiin mukaan 1860-luvulta peräisin …
LUE LISÄÄ
Stadissa tehty 2022
Päivälehden museon Painokellarissa järjestetyn Stadissa -tehty 2022 näyttelyn voittajat julkistettiin Taiteiden yön tapahtumassa torstaina 18.8.2022. Näyttelyssä oli esillä yksitoista Stadin ammattiopiston opettajien esiraadin valitsemaa julkaisutuotannon ja kuvallisen ilmaisun osaamisalan oppilastyötä – kahdeksan niistä fyysistä ja kolme digitaalista. Päivälehden museo oli kutsunut tuomariston arvioimaan esillä olevat työt ja valitsemaan näyttelyn parhaan …
LUE LISÄÄ
Opastukset ja tapahtumat koronatauolla 28.12.2021–31.1.2022
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kokoontumisrajoituksista vaikuttavat Päivälehden museon toimintaan. Tämänhetkiset rajoitukset ovat voimassa 31.1.2022 asti. Niiden johdosta museoissa ei järjestetä tapahtumia, opastuksia tai työpajoja. Päätöksen mukaan matalan riskin toimijat, kuten museot ja kirjastot, voivat kuitenkin pysyä avoinna yleisölle. Kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä museovierailta vaaditaan koronapassi. Museoissa käy jatkossa myös EU:n ulkopuolella …
LUE LISÄÄ
Osallistu kanssamme Aku Ankka -näyttelyn avajaisiin torstaina 22.4!
Tervetuloa vierailulle Roopen rahasäiliöön, Pellen pajaan ja Karhukoplan kotikortteeriin! Huhtikuussa juhlitaan Lukemisen juhlaa! Aku Ankka -lehti Suomessa 70 vuotta -näyttelyn avajaisia. Näyttelyssä pääset kokemaan ankkalinnalaiset paikat korkeimman omakätisesti. Juhlistamme näyttelyn avautumista torstaina 22.4.2021 kello 16 etätapahtumassa kahdessa somekanavassa: Aku Ankan Facebook-sivun livestriimi Instagram Live: tilillä @akuankka Lähetyksen aikana esittelemme upeat …
LUE LISÄÄ
Vilskettä suljetussa museossa
Vaikka museo on toistaiseksi kiinni koronavirustilanteen vuoksi, valmistaudumme jo tulevaan! Suljettujen ovien takana tehdään jatkuvasti kokoelmatyötä, päivitetään museon sananvapaussisältöjä ja valmistellaan tulevaa näyttelytoimintaa. Lapsille suunnattu Seitsemän koiraveljestä -näyttely avautuu silloin kun museoiden avaaminen on taas mahdollista. Seuraa hilpeän, Aleksis Kiven klassikkoteokseen perustuvan näyttelyn rakentamista Päivälehden museon Instagram-tililtä.
LUE LISÄÄ
Suljettu 17.–18.2.2020
Museo on poikkeuksellisesti suljettu 17.17–18.2.2020 valaistusjärjestelmän uusimisen vuoksi. The museum is closed closed due to renewal of the lighting system 17–18.2.2020.
LUE LISÄÄ
Mustahattuinen mies – pilakuvanäytelmä Karin piirroksista 9.2. klo 14 ja 16
Pilakuvanäytelmä herättää henkiin Kari Suomalaisen tunnetuimpia piirroksia ja hahmoja näyttelijän, nukketeatterin ja live-piirtämisen kautta. Esityksessä tavataan Paukkulan konttiyliopiston erikoistutkija Rauno Murju ja Karin alter ego, Mustahattuinen mies. He johdattelevat meitä läpi suomettuneen Suomen, Kekkoslovakian ja kultaisen 80-luvun kohti nykyaikaa — tai ainakin 1990-lukua. Näyttämölle saapuvat mm. Paasikivi, Kekkonen ja kylmä …
LUE LISÄÄ
Yleisradion julkiset haasteet ennen ja nyt. Yleisöluento 4.12. klo 17.
Tervetuloa kuuntelemaan Nordic Media History Network ry:n luentosarjan tämän syksyn viimeistä luentoa keskiviikkona 4.12.2019 klo 17–19! Aihe: Yleisradion julkisen palvelun muuttuvat haasteet ennen ja nyt Puhuja:Paavo Oinonen (FT, dosentti) Turun yliopistosta Luentosarjan järjestää Nordic Media History Network ry. yhteistyössä Päivälehden museon kanssa. NOMEH on monitieteinen tutkimusverkosto, joka kokoaa yhteen mediahistoriasta …
LUE LISÄÄ
Tervetuloa juhlimaan täysi-ikäistä museota ja 130-vuotiasta Helsingin Sanomia
Lauantai 16. marraskuuta 2019 on merkittävä päivä Päivälehden museossa. Tuolloin tulee kuluneeksi 130 vuotta Helsingin Sanomien perustamisesta, ja samalla museo itse ehtii täysi-ikäiseksi. Päivälehden museo avautui yleisölle Ludviginkadulla marraskuussa 2001. Helsingin Sanomien edeltäjän, Päivälehden, ensimmäinen numero taas ilmestyi 16. marraskuuta 1889. Tule juhlimaan kanssamme tätä merkkipäivää! Museo tarjoaa lauantaina kello …
LUE LISÄÄ
Caj Bremer omin sanoin sunnuntaina 6.10.
Tervetuloa taiteilijatapaamiseen sunnuntaina 6.10. klo 12-13! Caj Bremer kertoo silloin näyttelyssä esillä olevista kuvistaan sekä työstään reportaasikuvaajana. Vasta avautunut Kuvia kaukaa -näyttely (25.9.–20.10.2019) esittelee kuvaajalegendan otoksia 1970–80-luvun ulkomaan juttumatkoilta. Valokuvaaja Caj Bremer taltioi reportaasimatkoilla elämää maissa, joissa harva suomalainen on vieläkään käynyt. Lehdissä julkaistuina kuvat avarsivat käsitystämme elämästä ja tapahtumista …
LUE LISÄÄ