
Maailman emojipäivän preeglaustyöpaja 17.7.
Emojeista on tullut erottamaton osa etenkin mobiiliviestintää. Maailman emojipäivää on vietetty heinäkuussa vuodesta 2014 alkaen, ja tänä vuonna sitä vietetään myös Päivälehden museossa. Perjantaina 17.7. 2020 kello 13‒15 välillä Painokellarissa voi pistäytyä valmistamassa itselleen oman emojin perinteisellä kirjapainotekniikalla. Tule preeglaamaan eli korkopuristamaan oma emoji-hymiö paperille kohokuvaksi 1800-luvun käsikäyttöisellä painokoneella! Preeglaus …
LUE LISÄÄ
Museo avautuu: ohjeet turvalliseen vierailuun
Päivälehden museo avaa jälleen ovensa maanantaina 1.6.2020 klo 10. Museo on avoin yleisölle erityisjärjestelyin: kiinnitämme kesän aikana huomiota asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuteen. Museon asiakasmääriä rajoitetaan tarvittaessa. Ryhmävarauksia ei kesäkuussa oteta eikä yleisölle avoimia tapahtumia tai työpajoja järjestetä. Museon henkilökunta desinfioi museon pintoja myös aukioloaikana. Seuraamme epidemiatilanteen kehitystä ja valtioneuvoston ohjeita …
LUE LISÄÄ
Kansainvälinen museopäivä 18.5.2020
Tänään maailman museot pyrkivät yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen: 18.5. vietettävän kansainvälisen museopäivän teema on #Museums4Equality. Päivälehden museo kertoo vapaasta mediasta ja tiedonvälityksestä: oikeus jakaa ja vastaanottaa tarkistettua ja kriittistä tietoa kuuluu kaikille. Moniääninen ja avoimesti toimiva media edistää myös kulttuurista ja yhteiskunnallista monimuotoisuutta. Mahdollisimman monenlaiset tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi, sekä mediassa …
LUE LISÄÄ
1920 / 2020: uuden vuosikymmenen uutiset: uusi tehtäväpaketti etäopetukseen
Miten 20-luku alkoi sata vuotta sitten? Tutustu suomalaiseen elämään uutishistorian kautta. Lehti-ilmoitusten avulla on tarjottu työtä juustonsuolaajalle ja houkuteltu yleisöä kansainvälisiin mäenlaskukilpailuihin. Politiikan uutisissa taas on pohdittu, kuuluuko Ahvenanmaa Suomelle vai Ruotsille. Päivälehden museon tehtäväpaketti sopii yläkoulun ja lukion opetukseen. Helsingin Sanomien lehtileikkeet kertovat arjesta vuonna 1920: uutisiin, uutiskuviin ja …
LUE LISÄÄ
Painokellarin kevään työnäytökset siirretty!
Painokellarin kevään työnäytökset siirretty myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan! Työnäytöksissä voi tutustua kohopainantaan, käsin- ja koneladontaan sekä sanomalehden taittomenetelmiin metalli- ja paperitaittotekniikan aikakausina. Kirjapainotyötä esittelevät sanomalehden valmistuksen parissa työskennelleet alan vanhat ammattilaiset, jotka käyttävät museon kokoelmiin kuuluvia rivilatoma- ja kohopainokoneita. Vapaa pääsy. Tapahtuma Facebookissa.
LUE LISÄÄ
Tilanne päällä! Lehtikuvaamisen uusi aika -seminaari 11.3.
Miten kuvatoimittajat käsittelevät eettisesti kuolemaa ja väkivaltaa sisältäviä kuvia? Mitä on tapahtunut uutiskuvalle ja sen arvostukselle median murroksessa? Millaista uutta osaamista vaaditaan 2020-luvun lehtikuvaajalta? Mistä free-kuvaaja saa näinä aikoina leipänsä, kun lukijat ja toimittajat kuvaavat itse? Näistä teemoista keskustellaan keskiviikkona 11. maaliskuuta kello 16.30–19 Päivälehden museossa järjestettävässä Tilanne päällä! Lehtikuvaamisen …
LUE LISÄÄ
Käsinlatojatapahtuma Painokellarissa 4.3.
Vuotuinen käsinlatojatapahtuma järjestetään Päivälehden museon Painokellarissa keskiviikkona 4.3.2020 klo 15 alkaen. Tapahtuma on suunnattu perinteisen kirjapainotaidon taitajille ja yhtä lailla aiheesta kiinnostuneille. Tapahtuman järjestää Painokellarin työnäytösväki. Käsinladonta tarkoittaa metallisten tai puisten typografisten elementtien ja tekstin yhdistämistä ladelmaksi, jonka avulla voidaan painaa lehtiä, kirjoja tai muita painotuotteita. Tapahtumassa järjestetään leikkimielinen kilpailu, …
LUE LISÄÄ
Totuuden rakennuspalikat – uusi keskustelusarja alkaa 12.2.
Tutkittu tieto on totuuden tärkein rakennusaines. Totuuden rakennuspalikat on uusi keskustelusarja, joka kertoo miten totuutta tehdään. Miten uutta tietoa synnytetään ja millaista työtä tutkiminen oikein on? Millainen on totuuden tekijän mielenmaisema ja mitä tunteita tutkimuksen teko tekijässä herättää? Mistä aineksista se totuus oikein tehdään? Näitä kysymyksiä pohtii kevään aikana kolme …
LUE LISÄÄ
Tieteiden yö Päivälehden museossa 16.1.
Tieteiden yötä vietetään Helsingissä torstaina 16.1.2020: mukana on tänäkin vuonna runsaasti tapahtumanjärjestäjiä ja ohjelmaa on ympäri Helsingin keskustaa. Päivälehden museossa ja Päivälehden arkistossa alkaa Tieteiden yönä kello 17 Piirtäjien ilta juuri avautuneen Ansu-näyttelyn kunniaksi. Piirtäjien illassa voi tutustua pilapiirtäjä Ansun (Antero Halla, 1936–2007) elämää ja tuotantoa esittelevään näyttelyyn, kuulla aiheeseen …
LUE LISÄÄ
Itsenäisyyspäivän museo-opastus 6.12.
Opastettu kierros Päivälehden museossa 6.12.2019 klo 14:00. Tervetuloa tutustumaan oppaan johdolla museon perusnäyttelyyn. Kierroksella tutustutaan uutisten historiaan, Päivälehden ja Helsingin Sanomien jännittäviin vaiheisiin sekä maailman sananvapaustilanteeseen. Vapaa pääsy! Museo on auki itsenäisyyspäivänä normaalisti klo 11–17.
LUE LISÄÄ