
Seminaari 12.4.: Boomerit! Meidän Äänemme Kuuluviin ja Näkyviin
Tutkija Niina Meriläisen (Tampereen yliopisto) johtamassa JÄLKES-kanssatutkimushankkeessa on tutkittu nuorten ammattiin opiskelevien kehystämistä, yhteiskunnallista vallankäyttöä ja nuorten omia todellisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkimuksen on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö. JÄLKES -kanssatutkimushankkeen loppuseminaari on avoin yleisötilaisuus, joka järjestetään keskiviikkona 12.4.2023 klo 13–15.30 Päivälehden museossa. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy! Monitieteinen tutkimus toteutettiin kanssatutkijuuden ja …
LUE LISÄÄ
1950–60-lukujen svengit Kova jätkä kamera kädessä -näyttelyssä 30.3. ja 27.4.
Koe Jussi Pohjakallion valokuvanäyttely kuvien aikakauden svengaavan musiikin tahdissa! Näyttelyssä luo tunnelmaa kahtena keväisenä torstai-iltana valikoima suomalaista musiikkia 1950- ja 60-luvuilta. Kappaleet ovat museon dj:iden valikoimia. 1950–60-lukujen svengit soivat 30.3. ja 27.4. klo 14–17. 1950- ja 60-luku ovat aikaa, jolloin rock and roll rantautui Suomeen – eikä jäänyt vain ohimeneväksi …
LUE LISÄÄ
Iltapäiväseminaari 27.3.: Tasavallan kulisseissa
Tasavallan kulisseissa – Helsingin Sanomien ja edistyspuolueen historiaa ja henkilösuhteita Aika: maanantai 27.3.2023 klo 14–17 Paikka: Päivälehden museo, Ludviginkatu 2–4, Helsinki Seminaari on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Toivomme osallistujilta ilmoittautumista perjantaihin 24.3. mennessä. Ilmoittautuminen tehdään verkkolomakkeella osoitteessa: https://hssaatio.typeform.com/to/yj3sSYej Päivälehden museo ja arkisto järjestävät maanantaina 27.3. iltapäiväseminaarin Helsingin Sanomien …
LUE LISÄÄ
Senioreille suunnatut muistelutuokiot Jussi Pohjakallion valokuvanäyttelyssä maaliskuussa
Millainen oli 1950–60-lukujen Suomi? Kova jätkä kamera kädessä -näyttelyn eläväisistä valokuvista voi löytää papiljottikampauksia, varhaisia rocktähtiä ja jopa lentävän kissan. Päivälehden museo kutsuu kertomaan omia muistoja mustavalkofilmin ajalta. Ohjatut muistelutuokiot on suunnattu ensisijaisesti senioreille. Tuokioissa tutustutaan Jussi Pohjakallion (1930–1990) valokuvien näyttelyyn ja jutellaan kuvista yhdessä. Omia muistoja ja mietteitä voi …
LUE LISÄÄ
Ystävänpäivän kukkaworkshop 14.2.
Tiistaina 14.2. klo 17, kesto noin 2 h Päivälehden museo, Ludviginkatu 2–4, Helsinki Huom: ennakkoilmoittautuminen! Millaisia rakkaudellisia viestejä kukilla voi välittää? Ystävänpäivän kukkatyöpajassa valmistetaan romanttisia pienoiskimppuja hävikkikukista. Osallistujat saavat itse tekemänsä kimput mukaan ystävänpäivälahjoiksi. Työpajan toteuttaa Armi Kunnaala, Suomen ensimmäisen hävikkikukkakaupan, Kukkiksen perustaja. Leikkokukat ovat usein ulkomailta tuotua tuoretavaraa, joten …
LUE LISÄÄ
Routanaisia-näyttelyn yleisöopastukset museossa ja arkistossa
Suosittu Routanaisia-näyttely jatkuu Päivälehden museossa vielä 19.2 asti. Helmikuussa tarjoamme kahtena päivänä näyttelyn oheisohjelmaa, jossa syvennytään 1900-luvun alun yhteiskunnallisen vastarinnan teemoihin. Molempiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Miten Päivälehti oikein liittyy kagaaliin? Vastarintatoiminta ja sanomalehtityö olivat kytköksissä toisiinsa. Päivälehti vastusti keisarillisen Venäjän sortotoimia: lehden väkeä oli mukana sekä nais- että mieskagaalin …
LUE LISÄÄ
Väkivallattoman vastarinnan ompeluseura Tieteiden yönä 12.1.
Väkivallattoman vastarinnan ompeluseura Päivälehden arkiston ja Päivälehden museon tapahtuma Tieteiden yönä 12.1.2023 klo 18–21 Päivälehden museossa (Ludviginkatu 2–4, Helsinki) Sortoa voi vastustaa myös silmukoin ja ristipistoin! Tieteiden yön ompeluseuran teema on eriarvoisuuden ja väkivallan vastustaminen. Reetta Hänninen (FT, historiantutkija) johdattelee kuulijoita 1900-luvun alun salaseura naiskagaalin toimintaan. Helena Hämäläinen (KM, käsityötiedettä …
LUE LISÄÄ
Poikkeuksia museon aukioloajoissa 2022–23
Päivälehden museon aukioloajoissa on poikkeuksia marras-, joulu- ja tammikuun juhlapyhinä. Aukioloaikamme voi tarkistaa oheisesta listasta: Poikkeusaukioloajat Pyhäinpäivä, la 5.11.2022: avoinna Itsenäisyyspäivä, ti 6.12.2022: avoinna Joulu, la-ma 24.–26.12.2022: suljettu Uusivuosi, la-su 31.12.2022–1.1.2023: suljettu Loppiainen, pe 6.1.2023: avoinna Exceptional opening hours All Saints’ Day Sat. 5.11.2022: open Independence Day, Tue. 6.12.2022: open …
LUE LISÄÄ
Lavarunoutta 13.12.: Poetry Pop Up Kellari
Helsinki Poetry Connection vierailee Päivälehden museossa tiistaina 13.12.2022 klo 18 alkavassa tapahtumassa: Poetry Pop Up Kellari on monitaiteinen open mic -ilta, johon voi tulla esittämään omaa runouttaan. Klubin juontavat Juha Rautio ja Outi-Illuusia Parviainen. Vapaa pääsy! Helsinki Poetry Connection ry on vuonna 2013 perustettu poliittisesti sitoutumaton ja kaikille avoin yhdistys, …
LUE LISÄÄ
Painokellarin joulukorttitalkoot ja työnäytökset 10.–11.12.
Painokellarin joulukorttitalkoot ja työnäytökset järjestetään lauantaina ja sunnuntaina 10.–11.12.2022 kello 12–15. Historiallisella painokoneella valmistettu joulutervehdys erottuu edukseen! Päivälehden museon Painokellarissa pääsee viikonlopun työpajassa valmistamaan kustomoituja joulukortteja. Samalla kirjapainohistoriallisessa kellarissa järjestetään ensimmäinen työnäytös kolmeen vuoteen. Herttaisiin, vanhanaikaisiin joulukorttipohjiin tehdään käsinladonnalla oma allekirjoitus. Työpajan osallistujat pääsevät kokeilemaan metallisilla irtokirjakkeilla ladontaa ammattilaisen kanssa: …
LUE LISÄÄ