
Senioreille suunnatut muistelutuokiot Jussi Pohjakallion valokuvanäyttelyssä maaliskuussa
Millainen oli 1950–60-lukujen Suomi? Kova jätkä kamera kädessä -näyttelyn eläväisistä valokuvista voi löytää papiljottikampauksia, varhaisia rocktähtiä ja jopa lentävän kissan.
Päivälehden museo kutsuu kertomaan omia muistoja mustavalkofilmin ajalta. Ohjatut muistelutuokiot on suunnattu ensisijaisesti senioreille. Tuokioissa tutustutaan Jussi Pohjakallion (1930–1990) valokuvien näyttelyyn ja jutellaan kuvista yhdessä. Omia muistoja ja mietteitä voi kirjoittaa korteille, jotka jäävät muiden museovieraiden luettaviksi.
Muistelutuokioita järjestetään maaliskuun ajan tiistaisin ja torstaisin: tuokiot alkavat kello 11 ja kestävät osallistujista riippuen noin puoli tuntia. Avoimiin tuokioihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua ja museoon on vapaa pääsy.
Oman muistelutuokion voi myös varata senioriryhmille. Ryhmien varaukset ovat muiden museon opastusten tavoin ilmaisia ja ne ovat varattavissa valokuvanäyttelyn kestolle, 2.3.–3.5.2023. Vi kan utbyta tankar och erfarenheter kring 1950- och 1960-talen även på svenska. Gruppbokning och ytterligare info: kirsi.kolari@hssaatio.fi
Muistelutuokiot ovat Päivälehden museon kampanja Mediataitoviikolle.
Lisätiedot ja ryhmien varaukset:
Sähköpostitse: museo@hssaatio.fi tai puhelimitse: 020 720 9810.