
Konerunoja -pienoisnäyttely Painokellarissa
Konerunoja on Pelle Romantiquen (Toni Lahtinen) ja Lotta Nevanperän monitaiteinen teoskokonaisuus, johon sisältyy runotaidekirja, kirjallinen äänilevy, runopostikorttisarja sekä valo- ja videotaidetta. Teossarja esittäytyy Päivälehden museon Painokellarissa kahden vitriinin kokoisessa mininäyttelyssä 1.8.2022–3.5.2023 ajan.
Teoskokonaisuus lainaa 1900-luvun alkupuolen kulttuuri-ilmiöistä kuten jazzista ja futurismista – ja lisäksi myös kirjapainomenetelmistä. Konerunojen osia on toteutettu Päivälehden museon kirjapainohistoriallisella käyttökokoelmalla. Taiteilijoiden käytössä on ollut typografian ja linografian painoon tarvittava välineistö, kuten puu- ja metallikirjasimet, painovärit sekä -paperit ja painokoneet. Tekstiä on ladottu mm. funktionalistisella groteskifontilla Futura, jonka on suunnitellut Paul Renner vuonna 1927.
Kirjapainoalan ammattilaiset opastivat taiteilijoita Painokellarin välineistön käyttöön. Kirjainten latomiseen ja painamiseen ohjeisti Matti Savolainen ja materiaaleihin Seppo Laakso. Kirjan kannet on painettu Siurossa runoilija ja kirjanpainaja J.K. Ihalaisen Heidelbergin painokoneella.
Lotta Nevanperän työskentelyä Painokellarissa on rahoittanut Taiteen edistämiskeskus. Työtä ovat tukeneet myös WSOY:n rahasto ja Majaoja-säätiö.
Kuvitus runosta: Havaijilainen lullaby